Kommunikoi tuloksellisesti Ruotsissa

WIL Info on Suomen ja Ruotsin väliseen viestintään erikoistunut, Tukholmassa sijaitseva viestintätoimisto. Meillä on vahva kokemus viestinnästä kummassakin maassa ja osaamme kommunikoida oikealla tavalla Ruotsissa. Voimme hoitaa kaikki viestintään liittyvät toimenpiteet Ruotsissa, aina suunnittelusta käytännön toteuttamiseen, oli sitten kyseessä sisäinen tai ulkoinen viestintä. Kulttuurierot huomioiva, oikein toteutettu viestintä on tärkeää suomalaisille yrityksille, joilla on tytäryhtiö Ruotsissa tai joille Ruotsi on tärkeä markkina-alue. Voimme myös auttaa järjestöjä ja viranomaisia niiden viestinnässä Ruotsissa.

Suomi ja Ruotsi ovat läheisiä naapureita, mutta kuitenkin erilaisia. Erot on tunnistettava ja ne on huomioitava viestinnässä, jotta viesti menee perille halutulla tavalla. Hallitsemme yhtä hyvin sekä suomalaisen että ruotsalaisen yrityskulttuurin ja osaamme muotoilla viestintänne Ruotsin oloihin sekä ruotsinruotsiksi.
 
Toistensa ymmärtäminen

Monet Suomen ja Ruotsin väliset kaupat ja yhteistyöhankkeet epäonnistuvat siksi, että osapuolet tulkitsevat toisensa väärin. Usein se johtuu puutteellisesta tai väärin hoidetusta viestinnästä. Onnistuneen viestinnän edellytys on, että Suomen ja Ruotsin väliset kulttuurierot tiedostetaan ja että viestintä osataan mukauttaa eri kohderyhmille erot huomioiden.



Copyright (C) 2004 Wil Info, webdesign av svensk-webbdesign.se